FutisForum² on suomalaisten jalkapallofanien tärkein sivusto. Siellä käydään polttavimmat keskustelut ja keksitään iskevimmät herjat. Forumilla ovat syntyneet useat nettimaailman kuuluisimmista letkautuksista.
Viime aikoina myös Rauman oma Uusi Rauma on saanut julkisuutta Forumilla, kun lehdessä kirjoitettiin FutisForumista kärkkääseen sävyyn. Forumilla palaute oli tyrmäävää ja kirjoitusta kuvailtiin sanoilla ”Kendo janner” ja ”håmå”.
En allekirjoita futisforumistien radikaalimpia ja asiattomimpia kannanottoja kuin vitsimielessä, mutta asia josta olen samaa mieltä, on että suomalaiseen urheilusisäsiittoisuuteen on saatava muutos. Suomalaista jalkapalloa on alettava tukea!
Omat verisuoneni paukkuvat, kun telkkarista ei tule kuin jääkiekkoa ja välillä formulaa ja yleisurheilua. Jalkapallo on viimeaikaisista imagonparannuksistaan huolimatta tässä maassa tuntemattomampi käsite kuin Yhdysvalloissa.
On kohtuutonta miten jääkiekkoa tuetaan jalkapalloon verrattuna. Jääkiekko, kun on suosituin laji tasan kahdessa maassa, Suomessa ja Kanadassa, ja jalkapallo taas on globaali laji. Fifallakin on jäsenjärjestöjä 208 – siis 16 enemmän kuin YK:lla.
Mistä tämä suomalaisten taantumus ja urheilusisäsiittoisuus sitten johtuu? Onko taustalla se, että jääkiekko yksinkertaisesti on osa suomalaisuutta vai kenties se, että suomalaiset ovat pohjimmiltaan armottomia gloryhuntereita – menestyksenmetsästäjiä?
Vahva veikkaukseni osuu jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Muistattehan vielä curlingin ja Uuspaavalniemen? Kuinkahan moni mahtoi tietää curlingista ennen kuin Suomi menestyi vuoden 2006 talviolympialaisissa? Kuinkahan moni myös unohti samalla nopeudella curlingin, kun arvokisavoittoja ei enää sadellutkaan?
En usko, että jääkiekko on laji, joka yksinkertaisesti kuuluu suomalaisuuteen. Jääkiekko sattuu vain olemaan laji, jossa Suomi pärjää. Se mitä moni futisforumistit nimenomaan toivovat, on että jalkapallolle annettaisiin mahdollisuus. Jos jalkapalloa alettaisiin tukea edes lähelle siinä määrin missä jääkiekkoa nyt tuetaan, ehkä joku (kaunis) päivä jalkapallo voisikin olla jääkiekon sijasta suomalaisille laji nro yksi. Edes jaetulla sijalla jääkiekon kanssa.
Toivon mukaan Pallo-Iirot tulevat menestymään, niin saadaan Raumankin tunkkaiseen urheiluilmapiiriin vähän vaihtelua. Annetaan mahdollisuus jalkapallolle. Laji on sen ansainnut.
• Kirjoittaja kannattaa Glasgow Celtics F.C:tä
Hieno kirjoitus tämäkin. Innokkaana jalkapalloihmisenä ja Suomen maajoukkueen kannattajat ry:n jäsenenä allekirjoitan väitteesi täysin.
Suomalaiset ovat gloryhuntereita, minkä huomaa erityisesti siinä kuinka aiemmin menestyneitä ja/tai terävimmän kärjen taakse jääneitä urheilijoita aletaan mollaamaan. Esimerkkeinä voidaan mainita esim. tenniksessä (toinen laji jota seuraan) Jarkko Nieminen tai jalkapallossa Jari Litmanen.
Litmasen haukkuminen minua pistää erityisen paljon vihaksi, kun ottaa huomioon sen kuinka paljon hän on suomalaista jalkapalloa vienyt eteenpäin ja tehnyt tunnetummaksi. Hänelle jos kenelle soisi kunnioitusta. En toivo mitään palvontaa, vaan rehellistä arvon tunnustusta.
Onneksi pikkuhiljaa jalkapallon suosio alkaa Suomessakin nousta ja hyviä uusia pelaajia ilmaantuu. Toivottavasti tämä saa Suomen nostettua oikeiden jalkapallomaiden joukkoon. Vielä kun saadaan Palloliiton vanhat jarrut vaihtoon niin jotain ehkä alkaa tapahtua.
Kirjoittaja kannattaa Honkaa ja AS Romaa
“Litmasen haukkuminen minua pistää erityisen paljon vihaksi, kun ottaa huomioon sen kuinka paljon hän on suomalaista jalkapalloa vienyt eteenpäin ja tehnyt tunnetummaksi. Hänelle jos kenelle soisi kunnioitusta. En toivo mitään palvontaa, vaan rehellistä arvon tunnustusta.”
Näin yksinkertaistaen sanottuna, suomalaista jalkapallokulttuuria ei olisi ilman Litmasta. On uskomatonta, kuinka viralliset tahot eivät suostu tukemaan esimerkiksi Litmaspatsaan rakentamista, vaikka kyseessä on yksi suurimmista urheilutähdistä, koskaan! Sen sijaan sympatiaa näille brömistelijöille kyllä löytyy, janareista puhumattakaan.
“Onneksi pikkuhiljaa jalkapallon suosio alkaa Suomessakin nousta ja hyviä uusia pelaajia ilmaantuu. Toivottavasti tämä saa Suomen nostettua oikeiden jalkapallomaiden joukkoon. Vielä kun saadaan Palloliiton vanhat jarrut vaihtoon niin jotain ehkä alkaa tapahtua.”
Totta! Tästä loistavana osoituksena mm. pikkuhuuhkajien pääsy EM-kisoihin ja Huuhkajien merkittävät tulokset Saksaa, Portugalia jne. vastaan”
“Jos jalkapalloa alettaisiin tukea edes lähelle siinä määrin missä jääkiekkoa nyt tuetaan, ehkä joku (kaunis) päivä jalkapallo voisikin olla jääkiekon sijasta suomalaisille laji nro yksi. Edes jaetulla sijalla jääkiekon kanssa.”
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi valtion pitäisi yipäänsä tulea mitään huippu-urheilua. Mitä hyötyä se tuo suomalaiselle yhteiskunnalle. Nekin rahat voisi käyttää paljon järkevämmin vaikka terveydenhuollon kehittämiseen tai talouden vakauttamiseen, tai vaikka kaikille avoimen liikuntatoiminnan tukemiseen. Huippu-urheilun kansanterveydelliset vaikutukset taitavat olla lähinnä negatiivisiä saaden ihmiset penkkiurheilijoiksi oikean liikunnan sijaan.
Eli minä ehdotan, että valtio lakkaisi tukemasta sekä jääkiekkoa, että jalkapalloa. Ne jotka haluavat tehdä jalkapallosta itselleen ammatin, niin tehkööt niin ihan omin voimin. Muuta yhteiskuntaa se ei hyödytä pätkän vertaa.
Ege, tuoss on pointtia. Ehkä tämän tekstin tärkein pointti onkin kysymys siitä miksi toisia lajeja tuetaan valtiotasolla toisia lajeja enemmän?
This is a smaller effect than what we found in the cross’national specifications, but it is still noteworthy. ,