Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Arkisto syyskuu, 2009

Päivälleen vuosi sitten tässä blogissa julkaistiin ensimmäinen kirjoitus. Voisin siis kutsua tätä blogin ”vuosipäiväksi”, vaikka se prameilevalta kuulostaakin. Matkan varrella monikin asia on muuttunut eikä kirjoittajan arvomaailmakaan ole pysynyt muuttumattomana. Mutta sivuston perusfunktio on pysynyt samana: yksipuolisen uutisoinnin ja propagoinnin vastavoimana oleminen.
Sitten 25.9.2008 blogissa on vierailtu yhteensä jo lähes 66 000 kertaa ja parhaimmillaan sivuille on [...]

Lue kokonaan »

Alpo Ruotsalainen perusteli vastineessaan (SS 20.9.) kantaansa Emu-jäsenyyden laittomuudesta. Ihmettelen kuitenkin syvästi, mistä Ruotsalaisen tiedot ovat peräisin. Toisin kuin kirjoittaja tuo esille, eduskunta äänesti Emu-jäsenyydestä huhtikuussa 1998.

Kun Suomi liittyi EU:hun, jo liittymissopimuksessa päämääräksi asetettiin yhteinen talousalue ja yhteinen raha.
Vaikka tämä ei itsessään liittänyt markkaa Euroopan valuuttakurssimekanismiin (ERM), antoi se hallitukselle mahdollisuuden liittää valuuttajärjestelmän Suomen Pankin [...]

Lue kokonaan »

Virpi Riihimäki esitti kirjoituksessaan (17.9.) epäilynsä gallupien todenperäisyydestä. Kirjoittajan keskeinen argumentti on, ettei kokoomuksen kannatus voi kasvaa johtuen hallituksen toimista. Gallupit kertovat kuitenkin muuta.

Riihimäki epäilee Taloustutkimuksen metodeja ja objektiivisuutta. Toisin kuin Riihimäki esittää, tutkimuksia ei toteuteta kadunvarressa satunnaisotoksella, vaan ne on koottu valtakunnallista väestöä edustavalla Telebus-menetelmällä.
Telebus on puhelinhaastatteluina säännöllisesti toteutettava monitilaajatutkimus.
Vastaajat [...]

Lue kokonaan »

Huonolla taloudellisella suhdanteella on monia ikäviä seurauksia. Näitä ovat muun muassa työttömyyden kasvu, julkisten palveluiden heikentyminen ja tuottavuuden lasku. Näiden lisäksi yksi erityisen rasittava taantumiin sidottu ilmiö on populistisen retoriikan yleistyminen.
Kyseessä ei missään nimessä ole mikään uusi ilmiö. Jos muinaiset roomalaiset tunsivat syntipukin (kristittyjen ja juutalaisten vainot) käsitteen. Eikä räikeitä esimerkkejä puutu lähihistoriastakaan. Kun [...]

Lue kokonaan »

Kaari Utrio meni sanomaan jotain sellaista, jonka me kaikki tiedämme todeksi, mutta josta nousi silti uskomaton kohu. Utrion sanoin, nopeasti kuoleva vanhus on eduksi yhteiskunnalle. Ja tottahan se on, vanhustenhoito ja eläkkeet ovat suuri menoerä yhteiskunnalle. Utrio ehdottikin, että terveyskeskuksissa voitaisiin jakaa ”ystävällisiä unipillereitä” 70 vuotta täyttäneille vanhuksille. (1)
Media tietenkin riemastui tästä ja revitteli minkä [...]

Lue kokonaan »

Usein kuulee sanottavan, että feminismi ajaa niin sanottua sukupuolineutraaliutta. Siis tilaa, jossa sukupuolella ei ole väliä. Feministit, etenkin akatemiset, perustelevat tämän usein totaalisessa biokiellolla, opilla jonka mukaan vain yhteiskunta luo erot sukupuolten välille ja, että ne siten ovat vain sosiaalisia. Näin luodaan ideologia, jonka mukaan sukupuoli on epäoleellinen seikka, siihen ei sen kummemmin tule kiinnittää [...]

Lue kokonaan »

Vastauksessaan (3.9.) kirjoitukseeni (30.8.) Ritva Sorvali toteaa, etteivät kiintiöt ole turhia ja epätasa-arvoistavia, kuten väitin, sillä eduskunta on ne säätänyt, ja näin niissä on pakko olla järkeä. Logiikka on kuitenkin epäpätevä. On epäolennaista, kuka on minkäkin säätänyt. Olennaista on se, että millä perusteilla tämä päätös on tehty.
Sorvalin mukaan pätevyys ja hyvä äänisaalis eivät aina kohtaa [...]

Lue kokonaan »

On enemmän kuin surkuhupaista, kuinka kaikki itseään avarakatseisiksi kutsuvat naiset kilvan moralisoivat lehdissä Audi-miestä. Kilvan tuodaan esille, kuinka säälittävä mies on ja kuinka tuollaisen säälittävän mielipiteen takia säälittävälle säälittävyydelle voidaan antaa potkut. Mutta kaikissa muissa yhteyksissä kyllä tuodaan esille, että jokaisella on oikeus mielipiteeseen eikä ihmistä saa erottaa mielipiteen takia.
Oletan, että muistatte Johanna Korhosen ja [...]

Lue kokonaan »

Nimimerkki Eipäs vouhoteta kritisoi mitä ilmeisimmin kirjoitustani (25.8.) omassa kirjoituksessaan (3.9.). Kirjoittajan mukaan ydinvoima ei ole saasteetonta eikä tulevaisuudessa edes edullista, koska jälkihuoltokulut jätteille ja kallistuva uraanin hinta ovat todellisuutta.
Kaikki kolme väitettä ovat paikkansapitämättömiä. Ensinnäkin ydinvoima ei tuota käytännössä lainkaan kasvihuonepäästöjä, vaan kilpailee asiassa samassa sarjassa kuin tuulivoima. Koska atomisähkö on edullista, kuten tulen tekstissä [...]

Lue kokonaan »

Alpo Ruotsalainen otti kantaa (SS 5.9.) Suomen Emu-jäsenyyteen väittäen sitä kalliiksi ja perustuslain vastaiseksi. Kirjoittajan mukaan kallis euro ja epäitsenäinen rahapolitiikka ovat syypäitä vientialojen työpaikkojen rajuihin vähennyksiin, etenkin metsäyritysten kohdalla.
Väitteet eivät todellisuudessa pidä paikkaansa. Emu-jäsenyys ei ole millään arviointiperusteella perustuslain vastainen. Vientialan alamäkikään ei johdu eurosta, vaan pääasiallisesti vallitsevasta talouden suhdanteesta, mikä ei ole euron [...]

Lue kokonaan »

Vanhemmat artikkelit »