Aki Lintunen – monesti olen hämmästellyt miehen paranoideja kirjoituksia. Blogiini hänestä en ole aiemmin tainutkaan kirjoittaa sillä pitkään luulin miestä Uuden Suomen blogipalvelun trolliksi. Erehdyin, aito se on, valitettavasti. Aki edustaa Vasemmistoliittoa, ei-niin-yllättävää, ja kirjoittaa seuraavanlaisesti:
”Onko Suomi rähmällään kommunisti johtoiseen Kiinaan, kun katseli kepulointi veljesten käsientaputusta nauruisin suin, tuli mieleen Neuvostoliiton ja Suomen ystävälliset suhteet.” (1)
Aki siis viittaa tässä Suomen ja Kiinan tuoreeseen kauppasopimukseen (2). En vain millään kykene tajuamaan miksi se, että mailla on kauppayhteydet, käsien taputus tai nauravat suut, olisivat rähmälläänoloa yhtään mihinkään suuntaan. Ehkä tämä on sitä perinteistä vasemmistologiikkaa, jonka mukaan Suomi on tällä hetkellä ”uussuomettunut” nuoleskelemaan muun muassa Yhdysvaltoja. Ja miksi? Koska mailla on kauppayhteydet ja koska kokoomuslainen ulkoministeri Stubb ei henkilökohtaisten ongelmiensa takia pilaa diplomaattisia suhteita.
”Kaupat Kiinan kanssa näyttävät tilaustyöltä — Epäilen tarkoituksena olevan ison haloon nostaminen jo ennaltasovittujen kauppojen ja mahdollisesti syntivien kauppojen mahdollisuudesta, että unohtuisi rappeutuva demokratia ja suoranainen lahjonta epäily, vaalirahoituksen yhteydessä.”
Vaikka vasemmistoliittolaisilta voikin odottaa vainoharhaisia salaliittoteorioita, on tämä kyllä omaa luokkaansa. Taidan kerrankin nostaa pääministeri Vanhaselle hattua jos miehellä kerran on valtaa ja voimaa komentaa Kiina paikalle tekemään miljardien eurojen kauppoja vain peittääkseen omia vaalirahoitussotkujaan.
”Kiina on valtio, jossa erimielisyys ei ole suotavaa, mutta lama pistää rähmälleen ja ihmisoikeudet ovat kauppatavaraa, joita ei tarvitse ottaa vakavasti.”
Olen sinänsä positiivisesti yllättynyt, ettei Orwell-korttia vedetty esiin kertaakaan tekstin aikana. En kuitenkaan käsitä, miten Suomen ihmisoikeudet ovat olleet kaupan? Liekö Lintusella salaista tietoa sopimuksen yksityiskohdista, joissa esimerkiksi täsmennetään, että kaupan ehtona on, että Suomi karsii ihmisoikeuksiaan?
”Mikä on se hinta minkä Suomalaiset joutuvat maksamaan, että Kiinalaiset harkitsevat Kauppoja Suomalaisten yritysten kanssa, jotka tosin ovat vanhoja kauppakumppaneita. — Mitä Soumalaiset hyötyvät noista kaupoista ja vastaus on, ei juuri mitään, mutta Vahanen ja keskusta ainakin yrittävät hyötyä.”
Suomalaiset eivät kylläkään joudu mitään maksamaan siitä, että Kiina ja Suomi käyvät kauppaa, vaan päinvastoin, suomalaiset saavat siitä rahaa. Mitä suomalaiset hyötyvät noista kaupoista? Jos Kiina tilaa Suomesta miljardeilla tavaroita ja palveluita tarkoittaa se luonnollisesti, että tuotanto kasvaa kysynnän kasvaessa. Tämä vähentää työttömyyttä ja estää sen kasvua. Kauppa myös hyödyttää kiinalaisia, sillä kuten Adam Smith aikanaan opetti, varallisuutta ei mitata sillä paljonko rahaa on linnan rahakirstussa, vaan sillä paljonko valtakunta käy kauppaa. Tosin taloustiede ei taida olla muutenkaan Lintuselle tuttu, uskoisin.
Syy miksi halusin tekstiä erityisesti kommentoida on, että tahdoin esitellä surullisen tyypillistä vasemmistopopulismia. Teki porvarihallitus mitä tahansa, tekee se silti väärin: vaikka se vähentäisi työttömyyttä. Tyypillistä vasemmistopopulismille on myös vainoharhaisten salaliittoteorioiden luominen, kun oikeita todisteita ei löydy. Onhan mediakin porvarihallituksen kätyri, Taudinkantajaa lukuunottamatta.
Olisipa Akilla yhtä paljon pointteja tekstissään kuin kirjoitusvirheitä.
Hei, kirjoituksesi tasa-arvosta ja siihen liittyvistä asioista ovat olleet hyviä.
Linkkejä useisiin niistä löytyy osoitteesta http://mies.asia/
[...] näistä koomisista näytöksistä kaikkine miljoonine kirjoitusvirheineen tekstin (1, 2). Nyt lienee taas aika raapustaa uusi, sillä Akilla riittää tarmoa. Ja [...]