Ylioppilaskirjoitukset tulivat ja menivät – elämä jatkuu, mutta ei suinkaan kuten ennen ylioppilaskokeita tai niiden lukuloman aikana. Päinvastoin, kun yksi koulutusurakka saatiin pakettiin, toinen alkoi: lukeminen yliopiston pääsykokeisiin, jotta pääsisin lukemaan lisää yliopistoon, jotta voisin lukea työkseni koko loppu elämäni.
Mitään ruusuilla tanssimista en koskaan olettanut pääsykokeiden olevan, mutta vaikka aloitin valmistautumisen jo yli puoli vuotta sitten, niin työmäärä jaksoi silti shokeerata. Luulin nimittäin ennen valmennuskurssin alkamista, että kyllä tästä selvitään, kunhan on valvonut historiantunneilla, kiinnostunut aiheesta ja osaa pääsykoekirjan suuripiirteisesti. Erehdyn, ja pahasti, ellen jopa täysin. Illuusio katkesi ensimmäisellä valmennustunnilla: opettaja ilmoitti, että suositeltava lukuaika per päivä on kahdeksan tuntia kuusi kertaa viikossa, kaksi vuotta sitten sisälle pääsi pistemäärällä 35,5 kun maksimi oli 36 ja on oltava kahdeksan parhaan joukossa, kun hakijoita on yli 400. Masentavaa, eikö?
Ei myöskään auta, että opettelee vain kirjan pääpiirteet ulkoa, vaan kirja on kirjaimellisesti osattava sanasta sanaan ja johtopäätelmästä johtopäätelmään. Itsenäinen ajattelu on kiellettyä, samaten kirjan ulkopuolinen tieto. Kirjasta onkin luku-urakan edetessä muotoutunut jonkinlainen Raamattu, jonka pääosaa näyttelee ihmisten yhteistyön ja verkottumisen lisääntyminen Jeesuksen sijaan.
Vaikka tilastojen valossa sisäänpääsy näyttääkin jokseenkin mahdottomalta, ei auta kuin yrittää. Muuta minulla ei taidakaan olla kuin mahdollisuus yrittää ja aikaa, joten miksei? Jos joku jaksaa tehdä kahdeksan tuntia töitä, niin miksen minä jaksaisi lukea samaa aikaa. Entistä selvemmäksi tämän taipaleen myötä on tullut se, että opiskelu tosiaan käy työnteosta. Kaikki epäilijät ovat tervetulleita pääsykokeeseen.
Tässä kiireen ja stressin lomassa ei ole tullut ajateltua edes tulevia ylioppilasjuhlia. Ainoa asia minkä niistä tiedän, on että kun vieraat lähtevät siirryn lukemaan: armonaikaa kun on juhlien jälkeen vain kaksi päivää ja toisena pitäisi matkustaa Jyväskylään muuan pääsykokeeseen ja syntymäpäivänikin vietän historian pääsykokeessa. Ja sosiaaliset suhteet tästä vasta ovatkin kärsineet, kun ulos voi lähteä vain jos on nopeuttanut lukutahtia aamusta ja silloinkin tulee huono omatunto: “muut ovat varmasti lukemassa nytkin.”
Vaikka ei paikkaa heltiäisi, ei maailma onneksi siihen romahda: lukukokemus on ollut avartava ja ennen kaikkea yleissivistävä. Miten kukaan voikaan elää ilman, että osaisi luetella Kiinan dynastiat nimeltä ja hallituskausiltaan ulkoa tai ilman tietoa siitä, että vuonna 909 Pohjois-Afrikassa uskonnollis-poliittista kuohuntaa aiheutti mies, joka väitti olevansa Mahdi, Muhammedin tyttären jälkeläinen suorassa polvessa? Ei vaisinkaan, pänttäysurakka on tuonut mukanaan myös ihan oikeasti tarpeellista ja hyödyllistä tietoa ja suosittelen lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille kirjaa johon on tiivistetty maailmanhistoria 480 sivuun, McNeillien Verkottunutta ihmiskuntaa.
Onneksi tämä stressi loppuu kuin seinään 3.6. illalla. Sen jälkeen valta ei ole enää minulla tai muilla kokelailla, vaan kokeen arvostelijoilla. Ainoa asia, joka huolestuttaa on se, että entäs jos tämä rumba pitää käydä uudestaan läpi ensi vuonna? Onneksi se ei ole vielä ajankohtaista ja sitä ennen voin nukkua vaikka koko kesän läpi, lukematta yhtäkään sivua, yhtäkään riviä tai yhtäkään sanaa täystakiloiduista laivoista, rahatalouden synnystä tai shiiojen ja sunnien opillisista erimielisyyksistä.
Luojan kiitos.
Zachris Haaparinne
Julkaistu Keski-Uusimaassa 15.5.2009
Olen täysin sitä mieltä, että tällaista ulkoaopettelua vaativat pääsykokeet ovat silkkaa idiotismia. Eivätkö niiden laatijoilla oikeasti riitä rahkeet sellaisen kokeen tekemiseen, jossa laitettaisiin kokelas soveltamaan niin härskisti, että ulkoa osaamisen lisäksi pitäisi käyttää omia aivojaankin.
Haen itse tiedotusoppimaan Tampereelle ykkösenä ja opiskelijoiden järjestämässä valmennuspäivässä puhuttiin juuri siitä, että ulkoaoppimista ja tiedon oksentamista tärkeämpää on pääpiirteiden syvä osaaminen, kirjoitustaito ja kyky soveltaa.
Olen itse lukenut päivästä riippuen tunnin tai vajaan, kolmatta kertaa kirjoja nyt, eikä tässä pelota tippaakaan, koska nyt pääpiirteet alkavat olla jo hallussa. Tosin siinä vaiheessa kun kuulin, että Hgin viestinnässä vaaditaan ulkoa osaamista, ja että sieltä valmistuu pelkkiä leijoja tai poliitikkoja, aloin painottaa tähän Tampereeseen enemmän. 8.6 koittaa tuomionpäivä.