Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Yksi kansa, kaksi kieltä

Taantuma on kummaa aikaa. Eikä vain taloudellisesti, vaan myös keskustelukulttuurin kannalta. Jonkin aikaa sitten kuulin muun muassa, että oikeasti sikainfluenssa ja talouden taantuma ovat suomenruotsalaisten juutalaisten salaliitto. Kuulin myös etten minä ole suomalainen, enkä varsinkaan mies, koska ymmärrän myös ruotsia. En tiennyt pitikö sitä itkeä vai nauraa, vai tehdä vaihtoehtoisesti molempia.

Harhaisia ihmisiä on tietenkin olemassa aina ja kaikkina aikoina, se on selvää. On kuitenkin huvittava huomata, kuinka populistinen ja ksenofobinen retoriikka on yleistynyt aina taloudellisten taantumakausien aikana. Kun kaikki ei menekään niin hyvin kuin tahdottaisi, on valitettavan helppoa osoitella normista poikkeavaa ryhmää ja syyttää sitä.

Toisaalta on ollut uskomatonta huomata, kuinka osalla suomalaisista on yhä edelleen käsitys etteivät suomenruotsalaiset olisi suomalaisia, isänmaallisia tai että ruotsinkieliset pitäisivät itseään suomenkielisiä parempina ihmisinä. Viimeksi mainittu ajatus on puhtaasti muutamaa marginaalitapausta lukuun ottamatta vain ja ainoastaan fennomaanisten jäärien mielikuvituksen tuote, poliittisena lyömäaseena toimiva stereotypia. Nykyajan suomenruotsalainen ei ajattele olevansa muita parempi tai jotain muuta kuin pohjimmiltaan suomalainen.

Historiaa opiskelevana puhe suomenruotsalaisten epäisänmaallisuudesta pistää tietenkin korvaan. Suomen valtio-opillinen isä, J.V. Snellman, oli ruotsinkielinen eikä puhunut käytännössä suomea lain. Sama pätee suomalaisen kansallisromantiikan isiin, J.L. Runebergiin ja Zachris Topeliukseen, joista jälkimmäisen mukaan on minutkin nimetty. Toisen sortokauden pääarkkitehdin, kenraalikuvernööri Bobrikovinkin surmaaja Eugen Schauman ”snackasi” ruotsia äidinkielenään. Myös kansallissäveltäjä Sibeliuksen kotikieli oli, vähemmän yllättäen, ruotsi.

Sama mantra pätee hyvin pitkälti myös myöhempien aikojen suurmiehiin aina Mannerheimista presidentti Svinhufvudiin. Mannerheimin luottomies, sotien jalkaväenkenraali A.E. Heinrichs ja koko kansan tuntema linnanjuhlien Adolf Ehrnrooth lukeutuvat samaan sakkiin. Kiihkoisänmaallisen talonpoikaismarssinkin 12 000 osajanottajasta noin 2 500 oli ruotsinkielisiä. Melkoinen yliedustus, sanoisin. En lähtisi siis suomenruotsalaisia ainakaan epäisänmaallisuudesta ja suomalaisuuden halveksumisesta syyttämään.

Vaikka Keski-Uusimaan ruotsinkielinen väestö varsin marginaalinen onkin, on ruotsi vahvasti läsnä Etelä-Suomessa ja aivan Keski-Uusimaan kupeessa. Sipoossa väestöstä lähes 40% on ruotsinkielisiä, samoin Kauniaisissa. Inkoossa luku on 56% ja lähistöllä sijaitsevassa Porvoossa noin 32%. Jo yksin Helsingissä ja Espoossa asuu yli 55 000 virallisesti ruotsinkielistä ja kaupan päälle vielä me, jotka olemme virallisesti suomenkielisiä, mutta todellisuudessa kaksikielisiä. Puhumattakaan siitä, että valtakunnallisesti 70% työnantajista toivoo työnhakijoiltaan ruotsin osaamista.

Suomessa on tilaa kahdelle kansalliskielelle eikä vastakkainasettelu johda kuin ääriaineisten vahvistumiseen molemmin puolin. Sitä me emme tahdo, emmehän? Siis, pyydän, antakaa meille edelleen oikeus harjoittaa omaa kieltämme ja kulttuuriamme. Mekin suomme sen oikeuden teille.

Kaksi kieltä yhden kansan keskuudessa tehköön yhä meistä moninaisuudessaan yhtenäisiä. Hyvää ruotsalaisuuden päivää och samma på svenska!

Zachris Haaparinne

Kaksikielinen sudeettikeravalainen ja filosofian ylioppilas

Faktat ratkaisevat, eivät loukkaukset

Hannu Eklund vastasi sekä vastaukseeni (Yleisön Sanomat 27.10.) että Juha Tanskan kirjoitukseen (19.10.) uudessa mustamaalauskirjoituksessaan (30.10.). Tavalliseen tapaansa Eklund kiinnittää fanaattisuudessaan valitettavan paljon huomioita vastapuolen persooniin ja kansalaisoikeuksien polkemiseen.

Ensinnäkin Eklund kuvailee minua sanoilla ”nuoremman polven luterilainen politrukki Haaparinne”, koska mielestäni jokaisella on oikeus uskoa. Samaa mieltä kanssani on mm. Suomen perustuslaki. En kuitenkaan ole luterilainen kuin nimellisesti, kuten valtaosa suomalaisista, enkä varsinkaan mikään politrukki.

Olen pikemminkin jotain agnostikko-ateisti-panteisti-akselilta, tai jotain. En ole myöskään Eklundin näkemyksiä vastaan millään tasolla uskonnollisista, vaan nimenomaan oikeudellisista syistä. Uskomatonta, että Eklundin tapainen aikuinen mies sortuu noinkin halpamaiseen mustamaalaamiseen ja valehteluun. Kannattaa ensin tutkia ja sitten vasta hutkia, kuuluu vanha sananlasku.

Eklundin mukaan rippileirit tulisi kieltää siitä syystä, että ne koettavat vahvistaa kristillistä uskoa. Entä sitten? kysyn. Tietenkin tarkoitus on saada nuoria uskoon, mutta entä sitten kun tämä kuitenkin suoritetaan omasta tahdosta eikä pakottamalla tai manipuloimalla?

Kirjoittaja toteaakin, että niin poliittinen kuin uskonnollinenkin nuorisotyö on ”OK”, kunhan se ei sisällä uskonnollista tai poliittista julistamista. Mikseivät järjestöt saisi julistaa? Mikseivät aatteelliset yhdistykset saisi olla aatteellisia? Ei kai kukaan oleta, että esimerkiksi sosiaalidemokraattisten nuorten pitäisi pitäytyä objektiivisessa neutraaliudessa? Eikö Eklund usko, että nuoret kykenevät kriittiseen ajatteluun tai ajatteluun ylipäätänsä?

Toinen Eklundin argumentti on, että uskonnot ovat valetta. On aivan sama, ovatko uskonnot valetta, jokaisella on silti oikeus uskoa niihin.

Vaikka Eklund julistaa olevansa uskonvapauden puolustaja, on todellisuus karumpi. Eklund puolustaa vain ihmisten oikeutta uskoa kuten hän, siis oikeutta olla uskomatta, eikä kykene ymmärtämään fanaattisessa uskontovihassaan muiden oikeuksia. Surullista, sanoisin.

Toivottavasti SDP:stä löytyy enemmän suvaitsevaisuutta kuin sosiaalidemokraatiksi julistautuvasta Eklundista.

ZACHRIS HAAPARINNE

Filosofian ylioppilas

Julkaistu Kymen Sanomissa 3.11.2009

Hannu Eklund otti kantaa (17.10.) kirjoituksessaan tapansa mukaan uskonasioihin, keskittyen tällä kertaa rippikoulukäytännön mustamaalaamiseen. Eklundin mukaan on väärin, että rippileirejä järjestetään, sillä nuoret saavat selvitysten mukaan niistä positiivisen kuvan uskonnosta. Eklundin mukaan tämä on manipulaatiota.

Ensinnäkin, rippikoulut eivät ole pakollisia kenellekään: jokainen voi itse valita meneekö rippileirille vai ei. Jos joku tahtoo rippileirille kuitenkin mennä, suodaan se oikeus hänelle. Muu olisi vapaan tahdon alistamista ja nuorten päätösvallan kaventamista.

Toisekseen, kyse ei ole mistään manipulaatiosta tai aivopesusta. Suomalaiset rippikoulut ovat eurooppalaisella mittakaavalla lähes täysin maallisia eikä niillä pakoteta ketään kääntymään. Leirin uskonnolliset kohokohdat ovat niinkin rajuja toimia kuin rukoilu, mikä ei ole edes pakollista, ja virsien laulaminen.

Tietenkin rippileireillä uskonto esitetään myönteisessä valossa, mutta toisin kuin Eklund, en näe tässä ongelmaa. Onko uskonnon esittäminen positiivisessa valossa lain vastaista? Eikö lapsia saisi kohdella rippileireillä hyvin vai mitä Eklund ajaa takaa?

Tämän lisäksi Eklund tahtoo kitkeä lapsilta ja nuorilta myös oikeuden kuulua kirkkoon. Miksi?, sitä en osaa sanoa. Ilmeisesti oikeus kuulua uskontokuntaan on Eklundin mukaan ”uskonnollista hyväksikäyttöä” ja ”manipulaatiota”. Tavoitteekseen Eklund ilmoittaa rippikoulujen ja lapsikasteiden lopettamisen.

Eklundin näyttää olevan ylitsepääsemättömän vaikea ymmärtää, että uskonvapaus tarkoittaa myös sitä, että jokaisella on halutessaan oikeus uskoa eikä olla vain ja ainoastaan uskomatta. Eklundin kaltaisen änkyrät eivät todellisuudessa ole sen parempia kuin fanaattiset uskovat, jotka koettavat väkisin tuputtaa omaa elämäntapaansa muille.

Todellisuudessa on parempi antaa kaikkien kukkien kukkia.

ZACHRIS HAAPARINNE

Filosofian ylioppilas

Jyväskylä

Julkaistu Kymen Sanomissa 27.10.2009

Perussuomalainen Mikki Nieminen vastasi kritiikkiini (16.10.), jonka esitin Lissabonin sopimuksen kritiikille (8.10.). Niemisen mukaan pidän oletusarvona sitä, että myönteinen tulos on ainoa oikea vaihtoehto. Olen tietenkin iloinen, että sopimus hyväksyttiin uusilla ehdoilla Irlannissa, siten että kaikki osapuolet voittivat.

Niemisen mukaan uudet edut eivät Irlannin kansaa kiinnostaneet, vaan muuttunut taloustilanne, johon haettiin helpotusta Lissabonin sopimuksesta ja EU:n kasvavasta integraatiosta. Näkemys on naiivin tarkoitushakuinen. Millä perustein uudet ehdot, muun muassa oman komissaarin säilyminen, eivät vaikuttaneet tulokseen? Ja mitä sitten, vaikka taloustilanne olisikin näytellyt suurta roolia hyväksymisessä?
On tietenkin selvää, ettei Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen enää jatketa neuvotteluja. Ei-puolella ei yksinkertaisesti ole mitään tarjottavaa kansalle, joten miksi ihmeessä neuvottelut pitäisi käynnistää uudelleen, kun sopimus on jo hyväksytty?

Väitin aiemmin, että olisi ollut huono tulos kaikkien kannalta luovuttaa ensimmäisen äänestyskerran jälkeen. Nieminen koettaa sivuuttaa pointin väittämällä lausumaani subjektiiviseksi mielipiteeksi. Kysyn, millä perustein luovuttaminen olisi ollut hyvä tulos, kun neuvotteluiden jatkaminen loi lopulta tilanteen, joka oli niin kansan, maan hallituksen kuin EU:nkin mieleen?

En ymmärrä sitten laisinkaan tätä Euroopan unionin periaatteellista vastustamista. EU yhdessä Lissabonin sopimuksen kanssa ovat mahdollisuus, eivät uhka.

Zachris Haaparinne, Jyväskylä

Filosofian ylioppilas

Julkaistu Kouvolan Sanomissa 22.10.2009

Nyt on taas se aika kahdesta vuodesta, jolloin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnalle valitaan uusi edustajisto vaaleilla. Äänioikeus on jokaisella, joka on kirjautunut läsnä olevaksi ja ylioppilaskunnan (JYY) jäsen. Edustajistovaalien ennakkoäänestyspäivät ovat keskiviikko 28.10.2009 ja torstai 29.10.2009. Varsinaiset vaalipäivät ovat tiistai 3.11.2009 ja keskiviikko 4.11.2009 ja äänestää voi yliopiston pääkirjastolla (28.10., 29.10., 3.11. ja 4.11. kello 11:00-18:00), Mattilanniemen A-rakennuksella (28.10., 29.10, 3.11. ja 4.11. kello 11:00-18:00), Agoralla (28.10., 29.10, 3.11. ja 4.11. kello 11:00-18:00), ylioppilastalolla (3.11. ja 4.11. kello 11:00-16:00), Ylioppilaskylän Lillukassa (29.10. kello 16:00-20:00 ja 4.11. kello 14:00-20:00), Tourulassa (3.11. kello 11:00-16:00) ja Ylistönrinteellä (28.10. kello 11:00-16:00 ja 3.11. kello 11:00-14:00). Itse olen ehdolla numerolla 168.

Olen historian fuksi ja pääaineopinnot suoritan humanistisessa tiedekunnassa. Sivuaineina aion lukea muun muassa valtio-oppia, journalistiikkaa, naistutkimusta ja mahdollisesti myös ruotsia. Työskentelen freelance-journalistina useammassakin lehdessä ja vapaa-aika kuluu opintojen kannalta liiankin usein jalkapallon parissa. Järjestötoiminta on jo ennestään tuttua, sillä olen toiminut useissa järjestöissä, toimikunnissa ja opiskelijoiden kattojärjestössä.

Teemani ovat:

Tenttiakvaarioista ja e-tenttimahdollisuudesta yleinen käytäntö

Tenttiakvaario ja e-tenttimahdollisuus tarkoittavat lyhyesti sanottuna sitä, että oppilas voi käydä suorittamassa jokaisena arkipäivänä tasatunnein tenttiakvaariossa (tällä hetkellä kirjaston kolmannessa kerroksessa) tenttinsä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että ei ole pakko raahautua lauantaina (tai mikä ikinä tiedekunnan yleinen tenttipäivä olikaan) tenttitilaisuuteen, vaan ajankohdan saa valita mielensä mukaisesti.

Tällä hetkellä käytäntö on ”testitoiminnassa” ainakin humanistisessa tiedekunnassa, joskaan järjestelmää ei ole vielä sielläkään saatettu toimintaan. Vaadin, että järjestelmään satsataan lisää ja kokeilua laajennetaan kaikkia tiedekuntia koskevaksi opintojen dynaamisuuden lisäämiseksi.

Järkivihreys

Erinäiset vihervasemmistolaiset piirit, nimiä sen tarkemmin mainitsematta, ovat ajaneet yliopistolle käytäntöä, jonka mukaan ruokaloissa olisi niin kutsuttuja kiintiökasvispäiviä. Suomeksi sanottuna, lihaa ei tarjoiltaisi ollenkaan joinakin päivinä.

Korostan, että ylioppilaskunnan tehtävä ei ole puuttua oppilaiden ruokatapoihin ja -tottumuksiin ja moralisoida minkä syöminen on oikein ja minkä ei. Ensinnäkään se ei missään nimessä kuulu nimenomaan ylioppilaskunnan tehtäviin ja toisekseen jokaisella tulee olla oikeus valita tottumuksiensa mukainen ruoka ilman, että joutuu moraalisaarnauksen ja paasauksen uhriksi. Järkivihreyttä, kiitos!

Tasa-arvo on myös miesten oikeus

Oletko kyllästynyt siihen, että tasa-arvoa käsitellään aina, ja nimenomaan aina, naislähtöisestä näkökulmasta? Et ole ainoa. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ei ole tilaa sukupuolisyrjinnälle myöskään miehiä kohtaan ja on silkkaa sokeutta kieltää tosiasia, että myös miehillä on tasa-arvo-ongelmia. Esimerkiksi valtaosa koulumaailman pudokkaista ovat juuri miehiä.

Se, että ajan miesten oikeuksia ei tietenkään tarkoita, että vastustaisin naisten tasa-arvopyrkimyksiä tai, kuten usein olen saanut kuulla, olisin sovinisti. Päinvastoin, haluan vain tuoda esille, ettei tasa-arvokysymys ole yksisukupuolinen, vaan kaikkien asia. Sukupuolten vastakkainasettelusta on tehtävä loppu!

Muista siis käyttää ääntäsi ennakkoäänestyspäivinä (keskiviikko 28.10.2009 ja torstai 29.10.2009) tai varsinaisina vaalipäivinä (tiistai 3.11.2009 ja keskiviikko 4.11.2009) ja valitse ehdokas numero 168!

Zachris Haaparinne, 168

Historian pääaineopiskelija

Tasa-arvon kaksoisstandardit

Olen aikaisemminkin kirjoittanut tällä paikalla tasa-arvosta. Tai useimmiten pikemminkin siitä, kuinka sitä ei joko ole tai jos on, ei koske samalla tavalla molempia sukupuolia. Valitettavasti asiat eivät ole muuttuneet positiivisempaan suuntaan sitten viime kirjoituksen, päinvastoin. Tehdäänpä katsaus tasa-arvotaistelun uusimpiin käänteisiin.

Kaikki ovat varmasti kuulleet Audi-miehestä, alias Esko Kiesistä. Kauhea meteli, kun mies sanoi mitä ajatteli. Tottahan se on, että varsin vanhanaikainen ajattelutapa, joka ei varmasti ole enää muotia, mutta entä sitten? Jokaiselle meistä on taattu perustuslaissa oikeus mielipiteeseen ja sen julkituontiin – oli se kuinka typerä tahansa.

Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen professori Erkki Karvosen mukaan miesten sanomisiin puututaankin yhteiskunnassa herkemmin. Esimerkiksi Lenita Airisto on todennut, että mies on alastomana parhaimmillaan eikä hänen sänkyynsä kelpuuteta lihavia. Kirsi Virtanen totesi blogissaan, että miesten aivot ovat kuin Pohjois-Korea pimennyksen aikaan ja naisten kuin suurkaupungin valot. Anne Moilanen taas kuvasi miehiä gorillasta seuraavina oleviksi yksiaivosoluisiksi viettiolioiksi. Nousiko yhdestäkään yllä mainitusta kommentista kohu? Ei, tietenkään.

Eikä riitä, että näitä juttuja viljelevät yksittäiset naiset mediassa, vaan niitä tuetaan myös veronmaksajien rahoilla valtiollisen median avulla. Akuliina Saarikoski julisti Ylen radio-ohjelmassaan vihaavansa heterokulttuuria ja jokaista sen ilmentymää, kehotti onnettomia naisia kaappaamaan lapsensa ja pakenemaan ja sabotoimaan heteroparien kesähäitä.

Anne Moilanen puolestaan julisti, Ylen radio-ohjelmassaan myös, haluavansa ampua miesasiamiehiä ”munille”. Ylen uutispuoli taas uutisoi jonkin aikaa sitten siitä, kuinka talouskriisi onkin tasa-arvolle hyväksi, sillä miehet saavat useammin potkut.

Vielä uskomattomampaa linjaa veti Air France tuoreella uudistuksellaan: ranskalaisyhtiö kielsi miehiltä istumisen alle 12-vuotiaiden yksin matkustavien lasten vieressä. Taustalla ovat kuulemma ”turvallisuussyyt” – siis oletus, että miehet ovat kaikki potentiaalisia pedofiilejä ja raiskaajia. British Airways on noudattanut vastaavaa linjaa jo vuosia.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, Suomen johtava ”tasa-arvojärjestö”, Naisasialiitto Unioni, haki äskettäin töihin vain naispuolista juristia. Perusteluksi Unioni ilmoitti, että työn voi hoitaa menestyksekkäästi vain nainen, sillä mies ei voi hoitaa pestiä yhtä luottamuksellisesti ja herkästi. Minne katosikaan se kauan hehkutettu sukupuolineutraalius? Jokainen lainsäädäntöä tunteva ja oikeustajuinen tietää, ettei Suomessa saa syrjiä työhönotossa mielipiteen, sukupuolen, rodun tai vastaavan perusteella.

Pohjat veti asian tiimoilta kuitenkin valtakunnan tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen. Maan ylin tasa-arvoviranomainen totesi, että miehiä saa kyllä syrjiä työnhaussa jos se edistää miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Niin, anteeksi mitä? Tasa-arvon ja tasa-arvolainsäädännön rikkominen lisää tasa-arvoa? Jos Pirkko Mäkinen olisi ollut mies ja Naisasialiitto Unioni Miesasialiitto Unioni, olisi asiasta noussut kohu, jonka rinnalla Esko Kiesinkin kohtelu olisi näyttänyt pään paijaamiselta. Vaan miten kävi?

Todella tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ei ole tilaa tällaisille sukupuolellisille kaksoisstandardeille eikä sukupuoleen perustuvalle syrjinnälle. Vaikka naiset ovatkin historiallisessa kontekstissa syrjitty sukupuoli, ei se oikeuta kohtelemaan miessukupuolta kaltoin nykypäivänä.

Kyllä kaikki ovat Suomessa tasa-arvoisia, mutta toiset vain tasa-arvoisempia kuin toiset.

Zachris Haaparinne

Sudeettikeravalainen, opintopakolainen ja filosofian ylioppilas

Julkaistu Keski-Uusimaassa 18.10.2009

Missä vasemmisto, siellä selittely

Vastauksessaan (10.10.) Taina Inkeri Lehto (vas.) väittää, että kirjoittajan alkuperäisen tekstin tarkoitus olikin herättää ajatuksia siitä minkä vuoksi ay-liike on olemassa ja selventää miksi yhdistyksien tuki on suotavaa, mutta yritysten ei. Valitettavasti toisestakaan kirjoituksesta ei löydy valideja oikeutuksia hämärälle ay-tuelle, jota kansan enemmistö tilastojen mukaan vastustaa.

Lehto toteaa, että kuuleman mukaan myös oikeistolaiset ay-järjestöt ovat tukeneet omia ehdokasjäseniään. Väitteen todenperäisyyteen en ota kantaa, mutta kysymys ei ole puoluepoliittinen: ay-tuet ovat puolueesta riippumatta väärin.

Kenties suurin virhe Lehdolta on ottaa historia tukien oikeutukseksi. Toki ay-liikkeiden tehtävä on taata työväestön asema, mutta ei kai sentään epäeettisin keinoin?

Kirjoittajan mukaan minun pitäisi ottaa selvää yliopistotason tutkimuksista, jotka koskevat ay-liikkeen saavutuksia. Kysyn, miksi pitäisi? En esittänyt kritiikkiä näitä saavutuksia kohtaan, vaan ay-vaalirahaa kohtaan. Ei ay-vaalitukea voi oikeuttaa ay-liikkeen saavutuksilla.

Lehdon mielipide koskien työväen etuja ajavia puolueita on myös valitettavan naiivi ja mustavalkoinen. Eivät oikeistopuolueet vastusta työläisten oikeuksia, vaan edustavat työväkeä siinä missä vasemmistokin-joskaan eivät sokeasti, vaan kokonaisuutta katsoen.

Vastausta en myöskään saanut esittämälleni faktalle, jonka mukaan enemmistö kansasta vastustaa ay-tukia ja erityisen kriittisiä ovat ay-jäsenet itse. Vastustaako Taina Inkeri Lehto, Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Vaasasta, kansan ja työväen tahtoa?

Zachris Haaparinne

Jyväskylä

Julkaistu Pohjalaisessa 16.10.2009

Jyrkkä ei tasapäistämiselle

Markku Suokonautio otti kirjoituksessaan (SS 31.9.) positiivisen kannan opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) aloitteeseen kitkeä kouluista sukupuolierottelu. Suokonaution mukaan tasapuoliseen asennekasvatukseen pitäisi ryhtyä jo paljon ennen kouluikää.

Tasapuolinen kohtelu on tietenkin itseisarvo niin koulumaailmassa kuin muuallakin, mutta niin Virkkusen kuin Suokonautionkin kannanotot kuulostavat enemmän tasapäistämiseltä kuin tasa-arvolta. Molemmissa kannanotoissa jätetään huomioimatta biologiset tosiseikat.

Tosiasiassa tutkimukset osoittavat, ettei poikien ja tyttöjen erilainen käytös lapsuusiässä tai myöhemminkään ole vain sosiaalinen konstruktio, vaan ennen kaikkea biologisiin tosiseikkoihin pohjaava käyttäytymismalli.

Tämän lisäksi on kiistaton fakta, että miesten ja naisten aivot eivät ole samanlaiset eikä niiden toiminnassa painotu samat aivojen osa-alueet samassa suhteessa.

Koska tytöt ja pojat siis jo biologiansa pohjalta toimivat luonnollisesti eri tavoilla tietyissä kysymyksissä, on kohtuutonta vaatia, että lapsia kohdeltaisiin biologisia realiteetteja huomioimatta.

Tästä on jo oikeastaan negatiivisia kokemuksia, sillä tutkimukset osoittavat, että miesopettajat opettavat poikia tehokkaammin. Vastaavasti tilastot osoittavat, että Suomessa nimenomaan pojat ovat koulumaailman väliinputoajia. Korrelaatio näiden välillä on kiinnostava.

Toisin kuin Suokonautio väittää, esimiehistä, luottamusmiehistä ja asiamiehistä puhuminen ei aiheuta sukupuolistereotypioita tai edes ruoki niitä. Kyse on niin vakiintuneista termeistä, ettemme en edes ajattele, että niissä on miesliite. Vastaavasti niiden poistaminen on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan hammastikulla.

Naistutkimusta opiskelevana olen aiemminkin kuullut Suokonaution argumenttien kaltaisia väitteitä. Todellisuuspohjaa niillä ei kuitenkaan aikaisemminkaan ole ollut, vaan ne ovat pohjanneet puhtaasti aatteelliseen retoriikkaan. Sama pätee Suokonautionkin tapauksessa, valitettavasti.

Zachris Haaparinne Filosofian ylioppilas Jyväskylä

Julkaistu Savon Sanomissa 11.10. 2009

Timo Soini, tuo Suomen messiaaninen saarnaaja ja poliittinen populisti. Jokaisella on varmasti mielipide Soinista, vaikkei politiikkaa seuraisikaan. Osa rakastaa Timoa, osa vihaa Soinia. Kaksi asiaa on kuitenkin varmaa. Näistä ensimmäinen on, ettei Soini lähde edes kulumalla, vaan nauttii median huomioita niin nyt kuin vastaisuudessakin. Toinen fakta lienee se, että Soini on periaatteen mies.

Täytyy kuitenkin muistaa, ettei periaatteen mies ole yksinomaan tai oletusarvoisesti positiivinen asia. Tyhmä ei Soinin Timo ole, se on selvää, mutta harvinaisen juntti ja jäärä kyllä. Tätä kuvaa mitä parhaiten miehen tuorein haastattelu uskonnollisessa Uusi Tie-lehdessä.

Soinin omien sanojen mukaan naispappeus ajoi hänet katoliseksi ja kyllä, niin kutsuttuja perussuomalaisia edustaa marginaaliuskonnon mies, joka ei suomalaiseen valtionkirkkoon kuulu. Miehen itsensä mukaan hän vastustaa avoliittoa ja ”seksuaalisuus kuuluu”, kuulemma, ”vain miehelle ja naiselle”.

Mahdattekohan jo arvata millä änkyrä-Soini perustelee kantaansa? Uskokaa tai älkää, perustelulla ”koska se vain on niin.” Saakohan tätä argumenttia soveltaa vastaisuudessa Soinia itseään vastaan vai onko mies kaksinaismoralisti? Pakkoruotsia ei tule poistaa, ”koska se vain on niin” eikä vaalirahoituskohulle mitään tarvitse tehdä samasta syystä. Ja miksi maahanmuuttopolitiikkaankaan pitäisi muuttaa? Sehän nyt vain on niin.

Tämän lisäksi Soini on myös niin kutsuttu pro-life-hihhuli: abortin laillisuuden vastustaja. Ihmiselämä on kuulemma alusta asti pyhää ja on hienoa, kun 14-vuotiaat rinnakkaisluokkalaiset tytöt saavat lapsia. Ja muistakaa lapset olla harrastamatta esiaviollista seksiä, sillä se säästää monelta mustasukkaisuudelta, kateudelta ja katkeruudelta. Näin opettaa Timo-setä. Mikäli Timo ei nössöile, kuten hän ei varmateenkaan tee, koska väittää itseään rehelliseksi, hän vastustaa myös mitä todennälöisimmin ehkäisyä. Paha kondomi, Paavi on todistanut toimimattomaksi.

Ateismiinkaan ei tule sopeutua, sillä Soini ei siedä ”nössöilyä uskonasioissa”. Mies uskoo, sanojaan lainaten, kuten kirkko uskoo – itsenäistä ajattelua ei suvaita. Samalla Soini kuitenkin paheksuu samalla mentaliteetilla ajattelevia muslimeja, jotka eivät ”nössöile”, vaan lentävät uskonsa tähden vaikka pilvenpiirtäjiä päin. Ei kai Soini kiellä sharia-lakia vastustamalla muita toteuttamasta uskoaan kuten hän itse toteuttaa?

Koska Soini uskoo katoliseen kirkkoon, uskoo hän myös paaviin. Näin hän uskoo valtaan, joka sikiää Vatikaanista, Euroopan toiselta laidalta. Koska Soini ei siedä nössöilyä, ei häntä velvoita moraalisesti Suomen lait, mikäli nämä sotivat Vatikaanin sanoja vastaan. Huvittavaa, että näin ajattelee ihminen, joka vastustaa Lissabonin sopimusta ja Euroopan unionia perusteilla, että ne ovat globaaleja, kaukana Suomesta ja vähentävät kansallista valtaa. Soinia äänestäneet, annatteko ensikin kerralla äänenne Vatikaanin, vieraan vallan orjalle, jonka kirkko pakkokäännytti suomalaiset muinoin jopa väkivalloin?

Rehellinen Soini toki on, mutta rehellinenkin voi olla juntti. Jokaisella on toki oikeus olla juntti, mutta sen mielekkyys näyttäytynee arveluttavassa valossa. Rehellisyydenkin voi toki kyseenalaistaa, mikäli Soini vastustaa radikaalia islamia, suuria vaalitukia, pakkoruotsia ja globaalia valtaa.

Mitä jää jäljelle? Iso pyöreä mies, joka väkisin pitää kiinni tavoista, joita ei kykene järkevästi perustelemaan, ”koska se vain on niin.” Miettikää kahdesti ketä te 130 000 äänestäjää ensi kerralla äänestätte.

Lähde: Ilta-Sanomat 24.9.2009, viitattu 9.10.2009 kello 2:00

Lissabonin sopimuksesta

Mikki Nieminen esitti kirjoituksessaan (5.10.) epäonnistuneen parodian koskien Lissabonin sopimusta ja sen hyväksymisprosessia Irlannissa. Niemisen mukaan äänestys uusitaan epädemokraattisesti niin monta kertaa, kunnes sen tulos miellyttää valtaapitäviä.

Logiikka enteilee perehtymättömyyttä Lissabonin sopimukseen, sen hyväksymisprosessiin Irlannissa ja poliittisiin tieteisiin ja käytäntöihin. Irlannin kansa kyllä äänesti samasta sopimuksesta kuin aiemmin, muttei samoilla eduilla.

Olisi ollut huono tulos kaikkien kannalta luovuttaa ensimmäisen äänestyskerran jälkeen, kun virallisesti kaikki muut jäsenmaat ovat jo sopimuksen hyväksyneet. Koska viime kerralla sopimus ei ehtoineen kansaa miellyttänyt, lisättiin sopimukseen liite, joka takaa jokaiselle jäsenmaalle oman komissaarin. Nyt yli 67 prosenttia kansasta hyväksyi sopimuksen. Politiikassa tätä kutsutaan neuvotteluksi ja sen tulosta win-winiksi. Demokratia on toteutunut, vaikkei se kaikkia miellytäkään.

Zachris Haaparinne, Jyväskylä
filosofian ylioppilas

Julkaistu Kouvolan Sanomissa 8.10.2009

Vanhemmat jutut »